maanantai 10. elokuuta 2009

Yksin kotona!


Liityin tossa joku aika sitten JUJU-kerhoon, sain siitä hyvästä tuollaiset kirjat, puikkopussin sekä laukun ja bambupuikkoja kaikenkokoisia. Oli ihan kiva juttu, varsinkin tuossa sukka kirjassa oli kaikenlaista hauskaa.

Ihan en tyhjin käsin tässä ole ollut, tuollaisen tiskikukkasen sain aikaiseksi. Toinenkin oli jo späättelyä vaille valmis, poika vaan sai sen käsiinsä, ja vähän matkaa kerkesi sitä purkamaan. Se siis odottaa innostusta sen viimeistelyyn.

Tässä meidän neiti keskittyi pitkät ajat varpaan syöntiin, oli ilmeisesti kynnessä pieni lohkeama, ja likka pitkään ja hartaasti sitä yritti pureskella pois. Oli aika huvittava näky :)
Kuten otsikossa sanotaan, olen yksin kotona. Mies töissä, ja niinpä niin lapset nyt ovat siellä tarhassa ensimmäistä päivää. Kohta käyn hakemassa rakkaat kotiin, ikävä on jo aivan hirmuinen. Aamulla oli kamalaa jättää ne päiväkotiin, kohta selviää miten päivä on mennyt.
Itsellä koulut alkaa vasta viikon päästä, on pari keikkahommaa tällä viikolla ja kaikenlaisia asioita hoidettavana, mutta silti huono omatunto itsellä kun pienet on tarhaan jätetty. Toivottavasti ovat viihtyneet! Eipä tällä kertaa muuta, hauskaa kesänjatkoa kaikille!

7 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Nätti rätti! Hih... Ottaa sitten kirjat, lehden, puikot. sinisen langan, yms. mukaan tänne.
Pitäiskö teiän ostaa sakset, ettei lapsen tarvis pureskella varpaankynsiä. Hahaa, arvaappa, onko meillä naurettu tolle kuvalle.
Terkkuja Mammuttilasta!

vesimiesneuloo kirjoitti...

Komia tiskirätti!

Omppumato kirjoitti...

Kaunis tiskirätti!
Tuo sukkakirja on aika mukava. Itsekin olen aikonut neuloa siitä sukat jossain vaiheessa.

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Minäkin olen nuo kaksi kirjaa valinnut Juju-kerhoon liittyessäni. Nyt niitä kirjoja on jo aika nivaska.. Kaunis jakku aiemmassa postauksessa..

TeSa kirjoitti...

Ooh, kuinka ihana takki tuo palmikkoinen onkaan.
Söpö neiti. Kyllä ne taipuu moneen solmuun ;)

Annu kirjoitti...

Kiitos että vierailit blogissani :)

Näppi kirjoitti...

Mä oon ollu jujusssa jo aika kauan, mutta eipä sieltä oo tarttunu muuta ku se Haaviston lapaskirjanen. Mut eihän siinä mukana roikkuminen mittään maksa. :)